Kun vuodenvaihteessa asetin tavoitteita, en oikeastaan ajatellut nimenomaisesti 50-vuotisjuhlaani, kun sanoin haluavani järjestää mahtibileet. Vanhenemisen merkkipäivän olisi voinut ohittaa sen kummemmin juhlimatta. Kuten juhlapuheessani sitten sanoinkin, niin vituttaa olla vanha. Toisaalta eipä sitä sen nuorempi ole, juhli tai ei, ja kun viime vuosina on on ollut paljon surua ja sukukin on kokoontunut enimmäkseen surujuhliin, niin juhlat ovat tervetullutta vaihtelua. Niinpä päädyin järjestämään kunnon synttärit ja kutsumaan paikalle paljon ystäviä matkan varrelta - sellaisiakin, joita en ole tavannut vuosiin tai vuosikymmeniin. Ikävä kyllä, jotkut läheiset eivät paikalle pääseet, mutta vieraita oli silti reippaasti yli megajuhlalle asettamamme viidenkymmennen tavoitteen - yli kuusikymmentä.
Juhlapaikaksi valikoitui ihanan tunnelmallinen Pakin talo. Moni juhlapaikka karsiutui pois hintansa takia, tai siksi, että paikalta olisi pitänyt poistua tiettyyn kellonlyömään. Pakin talon suhteen tosin sain loppuun asti jännittää säätä ja voidaanko pihalla olla. Juhlasää oli lopulta mitä mainioin.
Pihalla tarjottiin kahvia Helsingin kahvikomppanian moposta ja otettiin rotestinurkassa photobooth-kuvia lapsuuteni sankareiksi pukeutuneena.
Kuva: 8MOVIN BROS
Kuva: 8MOVIN BROS
Sankarigrillaaja Jouni grillasi 14 kiloa Feri's Sausagen superhyvää makkaraa.
Sisällä puolestaan syötiin, juotiin ja tanssattiin Trademarkin tahtiin Pakin talon lattialautojen kestävyyttä koetellen.
Rakkaat ihmiset olivat järjestäneet ohjelmaa. Oma armaani lauloi Leonard Cohenin I'm Your Manin, mutta oli myös tehnyt minulle aivan oman laulun. Ex-duunikaverit asettuivat pyramidiin, josta lausuttiin mashup-runoutta. Todellakin WOW!
Erityisesti ilahdutti myös lapsuudenkaverini Annen saapuminen juhliin. Emme ole nähneet sitten yhdeksänkymmenluvun alun ja silloinkin pitkän tauon jälkeen luokkakokouksessa. Vaikka tavaralahjoista kieltäydyinkin, niin Annelta saatua lahjaa ei voi kuin arvostaa. BCR-huivi päivitettynä tämän päivän miesmakuun :-)
Sain myös nuoruuttani muistelevan blogin lapsuuden kavereilta. Iso sydän heille kaikille!
Tällaisen joukon ruokkiminen ja juottaminen sekä muu yleinen vie yllättävän paljon voimia (ja rahojakin), olisin varmasti tarvinnut ainakin varsinaiseen juhlailtaan enemmän apua. Mutta aivan oma vikani, etten sitä pyytänyt tai palkannut. Juhlien jälkeen olin kliseisesti väsynyt ja onnellinen, ja jalkani olivat tön-köt. Mutta onneksi tällaisia bileitä ei ole kuin kerran puoleen vuosisataan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti, kannustus tai kritiikki! Kaikesta olen kiitollinen.